Onko pingotus vaivan väärti?
Share

Miksi pingottaa?
Neulominen on antoisaa ja luovaa puuhaa, mutta vasta viimeistely antaa neuleelle sen oikean ulottuvuuden. Pingottaminen on yksi tärkeimmistä viimeistelyvaiheista, sillä se antaa neuleelle oikean muodon ja koon sekä ihanan sileyden ja tasaisuuden - ilman että silmukoiden struktuuri katoaisi.
Neuleiden ja virkkuiden viimeistelyyn on tarjolla monia eri keinoja. Osa vannoo neuleiden höyrytyksen puolesta, osa pesee pesukoneessa ja kuivaa tasossa, osa haluaa tuotteen olevan valmis sellaisenaan. Kaikelle on keinonsa, eikä ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa joka tilanteeseen.
Koska itse olen himopingottaja, niin minä vannon pingotuksen puolesta aina kun se on mielekästä. Olen kursseillani sanonut usein, että pingottaisin itsenikin jos se olisi mahdollista. Ja jos silloin en levenisi ja laajenisi entuudestaan, heheh. Nyt kuitenkin vakavammin takaisin aiheeseen. Pingotus on parhaimmillaan esim. pitsineuleiden kanssa, jolloin kuviot avautuvat oikeuksiinsa. Sopii toki moneen, moneen muuhunkin.
Pingotuksesta on hiukan vaivaa, mutta niin on itse käsitöiden tekemisestäkin. Teemme sitä, koska pidämme siitä. Pingotus on osa tekemistä. Pingotuksesta voi pitää. Siihen voi jäädä koukkuun viimeistään, kun pääsee kiinni siihen iloon ja riemuun pingotuksessa olleen neuleen irroituksessa. Se on niin neitseellisen sileä, koskematon, tasainen ja hohtava... Ei melkein tahdo raskia ottaa sitä käyttöön, mutta silti se on juhlallinen hetkin kun esim. huivin saa ensimmäistä kertaa ylleen pingotuksen jälkeen.
Niin siis miksi pingottaa?
- Käsiala tasoittuu
- Silmukat suoristuvat ja tasoittuvat
- Kuviot ja silmukat asettuvat kauniisti muotoihinsa ilman että pinnan kolmiulotteisuus häviäisi
- Kiertyminen vähenee
- Pinta laskeutuu paremmin
- Tuote on helppo muotoilla oikeisiin mittoihin ja muotoihin
- Saumat asettuvat paikoilleen
- Ammattimainen (en tarkoita kaupallinen) ja viimeistelty lopputulos

Katso tästä video ennen ja jälkeen pingotuksen: https://youtube.com/shorts/-2xls3d20Ao
Tarvikkeet pingotukseen
- Ruostumattomia nuppineuloja. Ehdottomasti ruostumattomia, sillä neulat joutuvat veden kanssa tekemisiin, emmekä halua uuteen ihanaan tuotteeseen ruosteläiskiä tai tummia hapettumatahroja.
- Alusta kiinnitystä varten, esim paloista koottavat jumppamatot, pingotusalustat, retkipatjat, matto, sohvan taustakangas, patjat...
- Vettä, pyyhkeitä
- lisäksi vapaavalintaisesti joustamatonta ja värjäämätöntä lankaa tai pingotusvaijerit, mittanauha.
Tärkeää pingotuksessa
- Ennen pingotusta lue langan pesu- ja hoito-ohjeet, esim. veden lämpötila voi olla kriittinen.
-
Upota työ veteen ja liota noin 20 minuuttia. Materiaalista riippuen kestää hetken, ennen kuin kuidut ovat kastuneet läpikotaisin ja se vaikuttaa kuitujen ja koko materiaalin asettumiseen haluttuun muotoon ja tuloksen säilymiseen.
- Puristele vesi varovasti pois, esikuivaa pyyhkeiden sisässä.
- Vaihtoehtoisesti pese villapesuohjelmalla ja linkoa ylimääräinen vesi pois.
- Käytä aina ruostumattomia nuppineuloja
- Anna tuotteen kuivua pingotuksessa tarpeeksi kuivaksi ja mielellään vielä yli sen, tämäkin vaikuttaa siihen kuinka pitävä pingotuksesta tulee. Pingotuksen vaikutus häviää nopeasti, jos se irrotetaan liian aikaisin, aavistuksenkin kosteana. Hätäisempi käyttää apuna puhallinta, mutta malttaa silti antaa kunnollisen kuivumisajan.
- Langanpäät voi päätellä jo työn edetessä tai ennen viimeistelyä, mutta siinä on pieni riski, että pujoteltavat langanpäät jäävät kiristämään työtä. Siksi suosin, että langanpäät pujotellaan piiloon vasta pingotuksen jälkeen.
- Muista varoa lasten ja lemmikkieläinten kanssa, neulat on teräviä ja työ joutuu olemaan asemissaan vähintään vuorokauden.
Pingotus nuppineulojen avulla
- Liota vedessä 20 minuuttia
- Esikuivaa rullaamalla pyyhkeiden sisällä
- Levitä työ tasaiselle alustalle, mittaa se oikeihin mittoihin
- Laita nuppineuloilla tasaisesti kiinni aloittaen muotojen kärjistä, esim. kolmiohuivin kärkipisteistä. Lisää sen jälkeen tasaisesti nuppineuloja väleihin lisäten aina jo laitettujen neulojen keskelle uusi neula (ei aloittamalla yhdestä sivusta ja edeten neula neulalta vain huomatakseen, ettei neulajako mennytkään tasaisesti).
- Nuppineulojen suunnalla voi korostaa haluttua muotoa
- Neuloja ei kannata laittaa ihan reunaan, sillä se voi venyttää yksittäisiä lankoja tai silmukoita epäsiististi. Paras paikka esim. suorassa reunassa on laittaa neulat muutaman silmukan päähän reunasta ja tarpeeksi tiheään niin, ettei neulan kohdalle jää venymäjälkeä.
- Tarkista, että työ on kauttaaltaan tasaisesti pingotuksessa, siirrä tarvittaessa kaikkia neuloja yksi kerrallaan väljemmälle tai tiukemmalle
- Anna kuivaa kunnolla, mielellään vielä vaikka vuorokausi senkin päälle kun ajattelet että nyt se on valmis.
- Irrota työ ja päättele langanpäät.
Ominaista: neuloja tarvitsee melko paljon ja niiden sijoittelussa saa olla melko tarkkana, että linjat tulevat suoriksi.
Pingotus apulankojen avulla
- Pujottele joustamaton ja väriä päästämätön lanka työn reunaan.
- Esim. huivissa on usein vähintään yksi suora reuna. siihen langan voi pujotella muutaman silmukan päähän reunasta vaikka parin kerroksen välein.
- Tylppä villaneula on paras pujotteluun.
- Varaa lankaa reilusti. Jätä langasta ylimääräiset silmukat työn kärkikohtiin - näillä on hyvä kiristää sivuja.
- Sahalaitaiseen reunaan langan voi pujotella niistä kohdista, mistä muodostuu muodon kärki - ei joka silmukasta.
- Liota vedessä 20 minuuttia
- Esikuivaa rullaamalla pyyhkeiden sisällä
- Levitä työ tasaiselle alustalle, mittaa se oikeihin mittoihin
- Laita pingotuslanka nuppineuloilla kauttaaltaan tasaisesti kiinni. Pingotuslanka saa olla tässä vaiheessa vielä löysällä. Nuppineulat tulevat pingotuslangan, ei itse työn kohdalle.
- Kiristä pingotuslankoja kulmista alkaen. Kieputa ylimääräinen lanka esim. jumppamaton kulmiin tai muutaman ylimääräisen nuppineulan ympärille.
- Tarkista, että työ on kauttaaltaan tasaisesti pingotuksessa, siirrä tarvittaessa kaikkia neuloja yksi kerrallaan väljemmälle tai tiukemmalle
- Anna kuivaa kunnolla, mielellään vielä vaikka vuorokausi senkin päälle kun ajattelet että nyt se on valmis.
- Irrota työ ja päättele langanpäät.
Ominaista: neuloja ei tarvitse niin paljoa, pingotuslanka hoitaa osan työstä. Suoria linjoja on helpompi vetää kuin yksittäisillä neuloilla. Pingotuslanka on helppo ja mukava laittaa jo etukäteen kuivaan työhön.
Pingotus pingotusvaijereilla
- Liota vedessä 20 minuuttia
- Esikuivaa rullaamalla pyyhkeiden sisällä
- Pujottele pingotusvaijerit työn reunaan.
- Esim. huivissa on usein vähintään yksi suora reuna. siihen vaijerin voi pujotella muutaman silmukan päähän reunasta vaikka parin kerroksen välein.
- Sahalaitaiseen reunaan vaijerin voi pujotella niistä kohdista, mistä muodostuu muodon kärki - ei joka silmukasta. Joskus tämä on jopa osoitettu ohjeessa tai kaaviossa.
- Pingotusvaijereissa on usein suoria ja taipusampia vaijereita; käytä taipuisia silloin kun haluat työhön muun kuin suoran linjan.
- Vaijerien pituus ei aina riitä koko työn sivulle; limitä silloin pari tai useampi vaijeri usean silmukan/kerroksen matkalta.
- Levitä työ tasaiselle alustalle, mittaa se oikeihin mittoihin
- Laita pingotusvaijeri nuppineuloilla tasaisesti kiinni aloittaen työn kärjistä ja lisäten neuloja sitten väleihin.
- Vaijereiden limityskohtaan kaarevaan muotoon kannattaa laittaa nuppineulat myös vaijerin ulkopuolelle estämään, että sen pää lähtee törröttämään ja vetämään muotoa väärin.
- Tarkista, että työ on kauttaaltaan tasaisesti pingotuksessa, siirrä tarvittaessa kaikkia neuloja yksi kerrallaan väljemmälle tai tiukemmalle
- Anna kuivaa kunnolla, mielellään vielä vaikka vuorokausi senkin päälle kun ajattelet että nyt se on valmis.
- Irrota työ ja päättele langanpäät.
Ominaista: neuloja ei tarvitse niin paljoa, pingotusvaijeri hoitaa ison osan työstä. Suoria tai kaarevia linjoja on helpompi vetää kuin yksittäisillä neuloilla. Pingotusvaijerin laittaminen kosteaan työhön on vähän epämiellyttävää.

Taitoksien välttäminen
Aina pingottaminen ei ole tarpeen. Esim. islantilaisneuleille riittää usein pesu, linkous ja tasossa kuivaaminen. Jos kuitenkin haluaa välttää työn ulkoreunoille jäävät taitteet, voi ne tukea hommaan sopivalla pötköllä. Rautakaupoissa ja vastaavissa myydään pohjasaumanauhaa tai pohjanauhaa, joka on oivallinen apu esim. paitojen ja muiden suljettuna neuleena tehtyjen vaatteiden pingottamiseen tai tasossa kuivaamiseen niin, ettei reunoille jää selkeitä taitoskohtia.
- Pese tai liota vedessä 20 minuuttia
- Linkoa tai esikuivaa rullaamalla pyyhkeiden sisällä
- Levitä työ tasaiselle alustalle, ujuta työn sisälle pohjasaumanauhaa ja muotoile työ oikeihin mittoihin nauhan avulla
- Kiinnitä työ tarvittaessa nuppineuloilla pohjasaumanauhan läpi tasaisesti kiinni alustaan.
- Tarkista, että työ on kauttaaltaan tasaisesti oikeissa mitoissaan, siirrä tarvittaessa neuloja ja pohjanauhaa väljemmälle tai tiukemmalle
- Anna kuivaa kunnolla.
- Irrota työ ja päättele langanpäät.

Ominaista: Reunoille ei tule selkeitä taitoksia, vaikka työn kuivaisi tasossa kaksin kerroin. Nuppineuloja ei tarvitse kovin paljoa, jos ollenkaan ja työn reunoista tulee suorat.
Jälkisanat
Vaikka pingotus voi kuulostaa työläältä ja vaikealta, niin anna sille silti mahdollisuus! Kokeile itse! Mutta varoitus vielä, että siihen voi tosiaankin jäädä koukkuun!
Ihastuitko kuvien huiviin? Löydät Hattaraprinsessa -huivin ohjeen täältä: https://arteeni.fi/products/hattaraprinsessa/
Pingotusterveisin
Sari
//Arteeni
Voit olla myös kiinnostunut artikkelistani, että miksi pestä uusi neule tai virkkuu, löydät sen täältä!
Related Posts
-

10 konkreettista tapaa päästä alkuun ohjeenkirjoituksessa
-

Arteenin iltavuoro – rento käsityöilta Vaajakoskella
-

Helmi 2025 – kuinka kaikki sai alkunsa
Helmi sai alkunsa yksinkertaisesta oivalluksesta: miksei neule- ja virkkaussuunnittelijoille ole omaa tunnustusta – omaa Jussia, Oskaria tai Venlaa? Suomesta löytyy valtavasti luovia, taitavia tekijöitä, joiden työ inspiroi ja ilahduttaa, mutta jää usein näkymättömäksi.
Helmi on kunnianosoitus näille tekijöille ja heidän malleilleen – niille, jotka ovat vuoden aikana koskettaneet, innostaneet tai tuoneet hyvää mieltä yhteisölle. Se syntyi rakkaudesta käsityöhön ja halusta nostaa esiin suomalaista luovuutta, yhteisöllisyyttä ja tekemisen iloa.
Vuoden 2025 Helmi on ensimmäinen laatuaan, mutta toivottavasti vasta alku perinteelle, joka kasvaa merkitykseltään vuosi vuodelta.
-

Neulomisen ja virkkaamisen hyötyjä
Käsitöiden parissa voit kesittyä paremmin, rentoutua ja vähentää stressiä tai haastaa itseäsi ja kehittää sekä aivotoimintaa, että ajatus- ja tunnemaailmaasi. Valitse vain oikeanlainen käsityö kuhunkin tilanteeseen.
-

Käsityömestari
-

Jäätelöprinsessa KAL
Jäätelöprinsessa KAL on täällä! Tämä ihastuttava yhteisneulontaprojekti sisältää kuusi suloista jäätelöaiheista neulottua palaa (viisi neliötä ja yksi puolikas), sekä reunuksen. Neliöt ovat harmonisen symmetrisiä ja niissä on erilaisia pintaneuloksia tuomassa ilmettä ja struktuuria.
-

Mitä tarkoittaa KAL tai CAL?
Tässä kattavassa tietopaketissa kerrotaan mitä CAL- ja KAL-termit oikein tarkoittavat. CAL (Crochet A Long) vapaasti suomennettuna yhteisvirkkaus ja KAL (Knit A Long) yhteisneulonta. Avaamme näiden lisäksi hiukan muitakin yleisiä lyhenteitä ja niiden tarkoituksia, sekä sitä mitä ne eivät tarkoita.
Lue lisää CALeista ja KALeista! -

Neuleiden ja virkkausten pesu ja viimeistely: Miksi se on tärkeää
Selvitä materiaalin käyttäytyminen pesussa mallitilkulla ennen neuleen tai virkkauksen aloitusta. Näin vältät yllätykset lopputuloksessa.
-

Arteenin menetelmä Vol2 - puolipyöreän huivin aloitus niskasta keskeltä
-

Hattaraprinsessa
-

Duetto - inspiroiva neulepinta
Duetto - inspiroiva neulepinta: kaksi lankaa, kaksi puikkokokoa, kaksi silmukkaa (oikea ja nurja), kaksi neulontasuuntaa (puikon eri päistä oikean ja nurjan puolen lisäksi). Ja kaksi täysin erilaista puolta!! Kokeile ja innostu!
-

Karviainen, Arteenin uniikki korusarja
Karviainen - hohtavasta pellavalangasta neulottu uniikki korusarja.
-

Riimu - heppakuvioiset islantilaisneuleet koko perheelle
Riimu islantilaisneuleohje aikuisten ja lasten koossa on Johanna Vaurio-Teräväisen versio kaikkien rakastamista heppaneuleista. Tällä ohjeella onnistut neulomaan itsellesikin kauniin hevosneuleen.
-

Saara Hopea
-

Helmililja - uusi ihana neulemekkomalli
-

Gimsteinn
Johanna Vaurio-Teräväisen suunnittelema huippusuosittu Gimsteinn -islantilaisneulemekko!
-

Lá Breá neulehuivi - mielikuvamatka viehättävään Irlantiin
-

Virkkaussanastoa, termejä ja lyhenteitä
Virkkausterminologia on varsinainen terminologian villilänsi, ei pelkästään suomenkielellä, vaan millä tahansa kielellä. Virkkaajan US-Suomi -taulukosta löytyy useimmat termit sekä US-Englanniksi, että suomeksi.
-

Arteenin menetelmä - uusi tapa aloittaa neulehuivi keskeltä niskasta
Arteenin menetelmä on hyvin yksinkertainen ja nerokas tapa aloittaa neulehuivi keskeltä niskasta. Jälkikäteen ei oikeastaan voi edes huomata kuinka huivi on aloitettu. Tällä kuvallisella ohjeella ja videolla onnistut varmasti!
-

Arteeni värityskuva
-

Arteenin uusi sivusto ja verkkokauppa
Tervetuloa Arteenin uudistuneelle nettisvulle ja verkkokauppaan! Uudistuksen myötä uudistan muutakin toimintaa ja voitkin esittää myös omat toiveesi sisällöksi.
-

Kuulakka - neuleponcho
Kuulakka neuleponchon ohjeella teet itsellesi kauniin ja ihanan monikäyttöisen vaatteen, joka suojaa hartiasi, kaulasi ja jopa pääsi ja korvasi kylmältä.
-

Elämä on runo -kirjoneulepeitto
Elämä on runo on Sari Ojalehdon Novitan 90-vuotis lahjaksi suunnittelema kirjoneulepeitto, mikä toteutettiin 2018 yhteisneulontaprojektina. Katso Johanna Vaurio-Teräväisen ottamat huikeat kuvat ja ihastu!
-

Elämä on runo - taustajoukot
Eipä ole hienompaa kuin hyvä tiimi työskentelemässä samaan tavoitteeseen! Novitalle suunnittelemani KAL -projektin teko ei olisi sujunut yksin. En mitenkään olisi pystynyt tähän kaikkeen yksin! Mukana on ollut useita henkilöitä, joille olen loputtomasti kiitollinen! Kaikki osallistuneet ansaitsevat isot kiitokset!
-

Elämä on runo KAL -Värit
Inspiraatiota Elämä on runo -peiton värivalintoihin!
-

Välimäki Kappa
Veera Välimäen Kappa -neulemalli raidallisena ohuesta merinolangasta neulottuna.
-

Tundra -huivi
Tundra -neulehuivin ilmainen neuleohje. Lanka Drops Alpaca Silk Brushed.
-

Wendy mat
Grace Fearonin Wendy -maton virkkaus- ja värjäysprosessit.
-

Kesää kohti mennään - Mandalaliivi
Jaana-siskon virkkaaman mandalaliivin inspiroima kesäinen mandalaliivi talven keskellä.
-

Frida's Flower Blanket
Frida's Flower Blanket by Jane Crowfoot Menita Cotton Dream langasta virkattuna. Reunus omasta päästä, sekä linkki reunuksen palleroihin.
-

Seaside Winter Blanket CAL
Seaside Winter Blanket CAL by Zelna Olivier / Zooty Owl - Sarin virkkaamana, lanka Drops Sahfran. Linkit myös yksittäisiin ohjeisiin.
-

Simppeli virkattu väliruutu (ohje)
ilmaisohje yksinkertaiseen Cheerful Echinacean kokoiseen virkattuun ruutuun. Ruutu on monikäyttöinen aina tiskiluutuista virkattuihin peittoihin tai vaatteisiin saakka, koko on helposti skaalattavissa tarpeen mukaan.
-

Cheerful Echinacea - Riemuisa punahattu
Cheerful Echinacea - Riemuisa Punahattu - virkattu ruutu. Kuvalliset ohjeet ilmaiseksi juuri sinun käyttöösi! Osa Friends Around the World CAL -projektia. Mihin sinä voisit käyttää tätä ohjetta?
-

MANDALA MADNESS
Mandala Madness CAL virkkausmatka sisältäen kaikki 18 osaa vaiheittain, sekä valmiiden peittojen kokoontumisen. Inspiroivat vaihekuvat!

































