Duetto - inspiroiva neulepinta
Jaa
Opettelin taannoin kehräämään ja ensikosketus rukkiin päästi ilmoilleen niin uniikin taiteellisen langan, että halusin käyttää sen johonkin erityiseen. Kokeilin neuloa siitä vaikka mitä mallipintaa, mutta kaikki kokeilut hävittivät tämän artesaanilangan luonteen liikaan tasaisuuteen tai massaan. Visioin, että tämän efektilangan väleihin pitäisi saada jotain toista, ohutta lankaa, mikä erottaisi kerrokset toisistaan. Kokeilin siitäkin monta eri variaatiota, kunnes viimein keksin parhaan lopputuloksen: Duetto: kaksi lankaa, kaksi puikkokokoa, kaksi silmukkaa (oikea ja nurja), kaksi neulontasuuntaa (puikon eri päistä oikean ja nurjan puolen lisäksi). Ja kaksi täysin erilaista puolta!!
Olen näyttänyt mallipintaa useille ja kysynyt, että arvaatko miten tämä on tehty? Osa menee ihan hämilleen, varsinkin nurjan puolen kanssa; Onko tämä kudottu? Miten nuo palmikot? Ööö, kyllä tämä silti näyttää neulotulta... Mitä ihmettä, miten olet tämän tehnyt? Ja kun kerron, niin vastaus on yleensä luokkaa; Nerokasta, miten ihmeessä olet tämän keksinyt? Tarpeeseen tulee keksittyä vaikka mitä. En toki voi olla varma onko joku keksinyt tämän jo ennen minua, todennäköisesti on, mutta silti olen iloinen että minäkin keksin ja siksi jaan sen teille!

Sama kuvapari sinapin sävyssä - aina vain toimii, eikö!?!
Lankojen valinta vaikuttaa hiukan ilmeeseen. Kovin pörröisellä langalla ilme vähän pehmenee - mutta onko se hyvä vai parempi?

Dueton oikea ja nurja puoli pörröisemmästä langasta - eri fiilis, eikö?
Katso fiilistelyvideo alta! Sen alapuolelta löydät myös kirjallisen ohjeen Duetto -neulepinnan neulomiseen.
Haa, tein videon alunperin Instaan, joten se on pystyasennossa, ei toimi juutuubissa niin hyvin, mutta koittakaa kestää! Ens kerralla ehkä paremmin!
Duetto - neulepinnan ohje
Tarvikkeet:
- Paksu lanka ja sille sopiva 1 sukkapuikko
- Ohut lanka ja sille sopivat 2 sukkapuikkoa
Silmukat ja lyhenteet:
| krs | kerros |
| OP | oikea puoli |
| NP | nurja puoli |
Etene näin:
Luo haluamasi silmukkamäärä ohuella langalla ja ohuella puikolla.
1. krs, OP, PAKSU LANKA JA PUIKKO: neulo oikein
2. krs, OP, ohut lanka ja puikko, siirrä silmukat puikon toiseen päähän: neulo oikein
3. krs, NP, ohut lanka ja puikko: neulo oikein
4. krs, NP, PAKSU LANKA JA PUIKKO, siirrä silmukat puikon toiseen päähän: neulo nurin
5. krs, OP, ohut lanka ja puikko: neulo oikein
6. krs, NP, ohut lanka ja puikko: neulo oikein
Toista kerroksia 1-6.
Käytännössä siis paksulla langalla neulotaan oikealla puolella oikeaa ja nurjalla puolella nurjaa ja jokaisen kerroksen välissä neulotaan ohuella langalla kaksi kerrosta ainaoikeaa. Neulominen aloitetaan siltä reunalta, missä seuraava lanka on odottamassa. Ja neulomiseen käytetään aina sitä puikkokokoa, mitä milloinkin neulotaan.
Vaikka Duetossa toistuu teema "kaksi", niin todennäköisesti käyttötarkoituksia on silti lukuisia! Mihin sinä tätä käyttäisit?? Ja millä langoilla ja väreillä lähdet kokeilemaan?
Jaa ilosi muidenkin kanssa #arteeni_duetto
Related Posts
-

HELMI2025 – Kotimaisen neule- ja virkkaussuunnittelun kunnianosoitus
-

10 konkreettista tapaa päästä alkuun ohjeenkirjoituksessa
-

Arteenin iltavuoro – rento käsityöilta Vaajakoskella
-

Helmi 2025 – kuinka kaikki sai alkunsa
Helmi sai alkunsa yksinkertaisesta oivalluksesta: miksei neule- ja virkkaussuunnittelijoille ole omaa tunnustusta – omaa Jussia, Oskaria tai Venlaa? Suomesta löytyy valtavasti luovia, taitavia tekijöitä, joiden työ inspiroi ja ilahduttaa, mutta jää usein näkymättömäksi.
Helmi on kunnianosoitus näille tekijöille ja heidän malleilleen – niille, jotka ovat vuoden aikana koskettaneet, innostaneet tai tuoneet hyvää mieltä yhteisölle. Se syntyi rakkaudesta käsityöhön ja halusta nostaa esiin suomalaista luovuutta, yhteisöllisyyttä ja tekemisen iloa.
Vuoden 2025 Helmi on ensimmäinen laatuaan, mutta toivottavasti vasta alku perinteelle, joka kasvaa merkitykseltään vuosi vuodelta.
-

Neulomisen ja virkkaamisen hyötyjä
Käsitöiden parissa voit kesittyä paremmin, rentoutua ja vähentää stressiä tai haastaa itseäsi ja kehittää sekä aivotoimintaa, että ajatus- ja tunnemaailmaasi. Valitse vain oikeanlainen käsityö kuhunkin tilanteeseen.
-

Käsityömestari
-

Ice Cream Princess KAL
The Ice Cream Princess KAL is here! This delightful Knit-A-Long project features six charming knitted pieces with ice cream themes (five squares and one half), as well as a border. The squares are harmonically symmetrical and feature various surface knits to add character and texture.
-

What does KAL or CAL mean?
Curious about CALs and KALs? These community-driven events bring crafters together to work on the same project. Enjoy the support of fellow enthusiasts, learn new techniques, and finish your project with a group.
-

Is Blocking Worth the Effort?
-

Washing and Finishing Knitted and Crocheted Items: Why It Matters
Selvitä materiaalin käyttäytyminen pesussa mallitilkulla ennen neuleen tai virkkauksen aloitusta. Näin vältät yllätykset lopputuloksessa.
-

Arteeni's Method vol2 - New way to cast on for semicircle shawl from the middle of the neck
-

Cotton Candy Princess (Fin: Hattaraprinsessa)
-

Karviainen, Arteenin uniikki korusarja
Karviainen - hohtavasta pellavalangasta neulottu uniikki korusarja.
-

Riimu - Icelandic knitwear for the whole family
The Riimu Icelandic knitting pattern for adults and children sweater is Johanna Vaurio-Teräväinen's version of the Icelandic knitwear with horse figures that everyone loves.
-

Saara Hopea
-

Helmililja - A Lovely Knitted Dress
-

Gimsteinn
A beautiful knitted Icelandic style dress pattern designed by Johanna Vaurio-Teräväinen
-

Lá Breá - a knitting joyrney to beautiful Ireland
Knitting a Lá breá shawl is like making an image journey to beautiful Ireland. This traditionally romantic shawl can be worn on any occasion; around your neck or on your shoulders. The shawl is almost identical from both sides and there are beautiful little picots in the lace edge. Available as a PDF or paper copy.
-

Corchet stitches and abbreviations translated from US to FI
Crochet terminology is a real wild West of terminology, not just in Finnish, but in any language. The US-FI translation chart contains most of the terms and abbreviations in both US-English and Finnish.
-

Arteeni's Method - New way to start a knitted shawl from the middle of the neck
Arteeni's Method to start a knitted shawl from the middle of the neck is very simple and genius, and so clever that it's almost impossible to see how it has been started afterward. Once you try this, you'll love it. Free written instructions with photos and the video tutorial.
-

Arteeni Coloring Picture
-

Brand new Arteeni site with Web Store
Welcome to Arteeni new site and the web store! Please help me to develop the content and give me your thoughts about what you'd like to see and read here.
-

Kuulakka - A Knitted Poncho
Kuulakka - New Arteeni design - a fantastic everyday accessory!
-

Elämä on runo -kirjoneulepeitto
Elämä on runo on Sari Ojalehdon Novitan 90-vuotis lahjaksi suunnittelema kirjoneulepeitto, mikä toteutettiin 2018 yhteisneulontaprojektina. Katso Johanna Vaurio-Teräväisen ottamat huikeat kuvat ja ihastu!
-

Elämä on runo - taustajoukot
Eipä ole hienompaa kuin hyvä tiimi työskentelemässä samaan tavoitteeseen! Novitalle suunnittelemani KAL -projektin teko ei olisi sujunut yksin. En mitenkään olisi pystynyt tähän kaikkeen yksin! Mukana on ollut useita henkilöitä, joille olen loputtomasti kiitollinen! Kaikki osallistuneet ansaitsevat isot kiitokset!
-

Elämä on runo KAL -Värit
Inspiraatiota Elämä on runo -peiton värivalintoihin!
-

Välimäki Kappa
Veera Välimäen Kappa -neulemalli raidallisena ohuesta merinolangasta neulottuna.
-

Tundra -huivi
Tundra -neulehuivin ilmainen neuleohje. Lanka Drops Alpaca Silk Brushed.
-

Wendy mat
Grace Fearonin Wendy -maton virkkaus- ja värjäysprosessit.
-

Kesää kohti mennään - Mandalaliivi
Jaana-siskon virkkaaman mandalaliivin inspiroima kesäinen mandalaliivi talven keskellä.
-

Frida's Flower Blanket
Frida's Flower Blanket by Jane Crowfoot Menita Cotton Dream langasta virkattuna. Reunus omasta päästä, sekä linkki reunuksen palleroihin.
-

Seaside Winter Blanket CAL
Seaside Winter Blanket CAL by Zelna Olivier / Zooty Owl - Sarin virkkaamana, lanka Drops Sahfran. Linkit myös yksittäisiin ohjeisiin.
-

Simppeli virkattu väliruutu (ohje)
ilmaisohje yksinkertaiseen Cheerful Echinacean kokoiseen virkattuun ruutuun. Ruutu on monikäyttöinen aina tiskiluutuista virkattuihin peittoihin tai vaatteisiin saakka, koko on helposti skaalattavissa tarpeen mukaan.
-

Cheerful Echinacea - Riemuisa punahattu
Cheerful Echinacea - Riemuisa Punahattu - virkattu ruutu. Kuvalliset ohjeet ilmaiseksi juuri sinun käyttöösi! Osa Friends Around the World CAL -projektia. Mihin sinä voisit käyttää tätä ohjetta?
-

MANDALA MADNESS
Mandala Madness CAL virkkausmatka sisältäen kaikki 18 osaa vaiheittain, sekä valmiiden peittojen kokoontumisen. Inspiroivat vaihekuvat!


































