Woolly Good Edinburgh – käsityömatka kevään sydämeen

On matkoja, jotka inspiroivat jo ennen lähtöä. Sellaisia, joista tiedät jo etukäteen, että käsityöt, uudet ideat ja kauniit ympäristöt kulkevat rinnakkain, ja joissa yhdessä koetut hetket jäävät mieleen pitkäksi aikaa. Keväällä 2027 suuntaamme juuri tällaiselle matkalle — Edinburghiin ja Woolly Good Gathering -käsityömessuille.

Jos rakastat käsillä tekemistä, kaupunkikulttuuria ja lempeää yhdessäoloa samanhenkisten harrastajien kanssa, tämä matka on juuri sinua varten.


Woolly Good Gathering – käsityöyhteisön juhlaa

Messut kokoavat yhteen neulojat, virkkaajat, värjääjät ja muut käsityöihmiset. Tarjolla on työpajoja, kiinnostavia suunnittelijoita, lankalöytöjä ja ennen kaikkea sitä tunnelmaa, joka syntyy, kun käsityöväki kokoontuu saman katon alle.

Meillä on kaksi kokonaista päivää aikaa kierrellä messuja. Jokainen voi kulkea omaan tahtiin: osallistua työpajoihin, tehdä ostoksia, istahtaa hetkeksi neulomaan tai vain nauttia siitä, että ympärillä on ihmisiä, jotka innostuvat samoista asioista.

“Usein juuri näissä hetkissä syntyvät seuraavat ideat ja oivallukset — ja keskeneräinen työ saattaa ottaa ison harppauksen eteenpäin. Matkan tunnelmaa voi fiilistellä vielä pitkään uusien käsitöiden parissa.”

Tutustu tapahtumaan Instagramissa, Facebookissa tai heidän verkkosivuillaan!


Edinburgh – kaupunki, joka tuntuu tarinalta

Edinburghissa on jotain taianomaista. Vanhan kaupungin kivikadut, jylhä linna, pienet puodit ja kahvilat, joissa voisi istua tuntikausia. Matkan aluksi teemme opastetun kävelykierroksen Old Townissa ja kuulemme tarinoita kaupungin historiasta, kuninkaallisista ja mystisistä legendoista.

Kierros päättyy Edinburghin linnalle, jonne meillä on liput. Linnan alueen voi kiertää omaan tahtiin — ja näkymät sieltä ovat aina yhtä vaikuttavat.

Majoitumme neljäksi yöksi Apex Grasmarket -hotelliin, aivan vanhan kaupungin liepeille. Kaikki olennainen on kävelyetäisyydellä, ja messupaikalle kulkeminen on helppoa. Opettelemme reitin yhdessä, ja sen jälkeen jokainen voi kulkea itsenäisesti tai liittyä vapaasti oppaan seuraan (peruskunto eri kohteiden kiertämiseen on tarpeen). 


Sunnuntai omalle Edinburghille

Messujen jälkeen on vielä kokonainen päivä aikaa tutkia kaupunkia omassa rauhassa. Edinburghissa riittää nähtävää: museoita, puistoja, lankakauppoja, kirjakauppoja ja kahviloita, joissa on helppo pysähtyä neulomaan.

Annan matkalla vinkkejä paikoista, jotka sopivat erityisesti käsityöihmiselle — värejä, tekstuureja ja tarinoita löytyy joka kulmasta.


Matkan tiedot ja varaus

Woolly Good Edinburgh – käsityömatka 1.–5.4.2027 
Hinta: 1470 €
Ennakkovaraajan etu: –50 € (kun varaus tehty 30.9.2026 mennessä)
Ilmoittautumisaika: 30.12.2026 asti

Hintaan sisältyvät Finnairin lennot Helsingistä, ruumalaukku 23 kg + käsimatkatavara 8 kg, majoitus 4 vrk jaetussa 2 h -huoneessa, hotelliaamiaiset, tulopäivänä extra aamiainen, Edinburgh Old Town -opastettu kävelykierros (opastus englanniksi), sisäänpääsymaksu Edinburghin linnaan, Woolly Good Gathering -messulippu, lentokenttäkuljetukset kohteessa, verot, palvelu- ja toimistomaksut. 

Lisämaksusta yhhden hengen huone (490 €), passi ja sähköinen matkustuslupa (ETA)

Matkanjohtajana minä, Sari Ojalehto. Matkaan voit lähteä niin kaverin tai puolison kanssa kuin yksinkin, käsityöt yhdistävät joka tapauksessa!

Varaa matkasi Kon-Tiki Toursin sivuilta tai kysy lisää: 📧 ilmoittautumiset@kontiki.fi 📧 info@arteeni.fi


Matkalla käsityöoppaana Sari Ojalehto

Matkan käsityöoppaana toimii neulesuunnittelija ja käsityökouluttaja Sari Ojalehto.

Olen perustanut Arteenin halusta innostaa ihmisiä käsillä tekemisen pariin. Neule- ja virkkaussuunnittelun lisäksi koulutan erilaisia käsityötekniikoita ja kannustan harrastajia löytämään oman luovan ilmaisunsa. Uskon, että käsityöt ovat paljon enemmän kuin valmiita tuotteita – ne ovat tapa oppia, rauhoittua, ilmaista itseään ja kohdata muita ihmisiä.

Edinburghissa on jotain erityisen kiehtovaa. Kaupungin tunnelma, käsityöyhteisön lämpö ja messujen inspiroiva ilmapiiri tekevät tästä matkasta kokonaisuuden, jonka haluan jakaa muiden harrastajien kanssa.

Tällä matkalla yhdistyvät monet itselleni tärkeät asiat: käsityöt, luovuus, oppiminen, kulttuuri ja yhdessä koetut elämykset. Matkoilla näkee aina, miten yhteinen tekeminen yhdistää — ja miten jokainen osallistuja löytää jotain, mikä kantaa pitkälle arkeen.

Neulesuunnittelu ja ohjeen kirjoitus

 

Lämpimästi tervetuloa mukaan

Jos nautit käsitöistä ja kaipaat kevääseen matkaa, joka inspiroi, rauhoittaa ja tuo yhteen käsityöihmisiä, Edinburgh odottaa sinua. Lankojen värit, kaupungin tarinat ja yhteiset käsityöhetket tekevät tästä matkasta ainutlaatuisen.

Kysy lisää Sarilta (info ät arteeni piste fi) tai lue lisää ja varaa paikkasi suoraan Kon-Tiki Toursin sivuilta.


Back to blog

Leave a comment

Please note, comments need to be approved before they are published.