MANDALA MADNESS

Mandala Madness 

Siirtelen sisältöä vanhasta blogista tänne, joten koostan tähän kaikki Mandala Madness CALin 18 osaa vaiheittain, sekä valmiiden peittojen kokoontumisen. 

17.3.2016 Osa 1

Siinä se nyt siten on. Jippii. Mandala Madnessin eka osa. Pipan kanssa on puuhasteltu tämän parissa jo hyvä tovi, käännetään ohjeita enkusta suomeksi ja ei ole enää kovin montaa osaa jäljellä. Käännöstiimin kanssa ollaan tuuletettu aina uuden osan valmiiksisaamista ja nyt vihdoin ja viimein pääsen esittelemään ensimmäisen osan suurelle yleisölle. Ihanaa. Olen ehdottoman etuoikeutettu päästessäni näkemään tämänkin Mandalan ennen muita, mutta silti pidän ihan suunnattoman paljon siitä energiasta ja ilosta ja riemusta, mitä yhdessä tekeminen aiheuttaa.

24.3.2016 Osa 2

Noniih, tuo keltainen tähdenmallinen osa suorastaan huusi valkoista ja keltaista. Jaiks, onneksi ekan osan propelimuoto vähän tasottui :D

Minä pidän tuosta taitesilmukasta tosi paljon - se antaa tosi kivan ilmeen ja sitä voisi hyvin käyttää jonkin peiton tai edes patalapun reunassa :)

 

31.3.2016 Osa 3

Kolmososa, jiihaa!! Pidän tästä osasta paljon, minusta se on jotenkin kuninkaallinen :D. Silmukkamerkit oli paree laittaa heti tehdessä, jälkikäteen ei ole enää niin helppo ymmärtää, että mikä on kjs ja mikä vaan ks... (en kyllä aikaisemmin laittanut merkkejä ja kyllä tämäkin olisi mennyt ilman, mutta halusin testata niidenkin käytön).

7.4.2016 Osa 4

Noniin, tämä osa onkin yksi lemppareistani - tein jonkin virheenkin, piti tehdä kohoetusilmukoita ja minä temmoin innoissani kohotakasilmukoita, koska ne tuo paremman näköisen jälken... mutta ans kattoo sitten seuraavassa osassa, että miten homma jatkuu :D

 

14.4.2016 Osa 5

Jaiks, nyt mennään jo viidennessä osassa. Hiljalleen, hiljalleen, etenee tämäkin projekti :)

Niinhän siinä kävi, että edellisen osan virheen jälkeen olikin melkosen työlästä miettiä, että minne virkataan, kun työn takana ei ollutkaan kohoetuvirkauksen jättämiä silmukoiden yläreunoja. Hätä keinot keksii ja olen oikeastaan vähän ylpeä virheestäni :D

 

21.4.2016 Osa 6

 

Tätä virkatessa ulkona oli vielä lunta ja pakkasta. Hupsista, iso kuva on vähän niinkö katollaan tahi päälaellaan, mutta jospa se ei haittaa. Lankakori vajenee jo hiljalleen (no, oikeesti vein kaikista varakerät ja varavarakerät kaappiin, tuossa on vain yks kerä kutakin :D.

 

28.4.2016 Osa 7

Niin, tämä on joko seitsemäs taivas tai ainakin vähintään Mandala Madnessin seitsemäs osa :D.

Viel on hanki maassa ja ... mandala nietoksessa :D. Tykkään noista kukkasista, ne on söpöiset!

 

5.5.2016 Osa 8

Kahdeksas, kohta ollaan puolessa välissä, jaiks.

Olin vähän hätäinen ja en malttanut odottaa kuvauksen kanssa päivänvaloa... ja mikäs ihme se onkaan kun virkkailin tätä siihen aikaan vuodesta kun oli vielä ehdottomasti enemmän pimeää kuin valoisaa. Mä tykkäsin taas noista kukkasista, mutta sitten, mitkä ihmeen voimavirtajohdot sinne piti viritellä :D. Nimi on Pipan lanseeraamaa mutta kuvastaa noita vekottimia oikein hyvin. Mietin vaan, että miltä tuntuu varpaassa ja miltä näyttää tuossa peitossa, kun se varvas joskus jumittaa voimavirtajohdon syövereihin ja kiskaisee oikein kunnolla... :D

12.5.2016 Osa 9

 Tämän osan myötä ollaan sitten ihan virallisesti puolivälissä, vähänkös vänkää!!

Kuten näette, lunta riittää vielä (tai siis ainakin silloin riitti kun tätä virkkasin :D). Koko on jo ainaskin jättikokoisen tyynyn verran, Tuskin tohdin ajatella, että miten kova työ sitten ihan viimeisten kerrosten virkkaamisessa on :)

19.5.2016 Osa 10

Noniin, nyt se puoliväli on virallisesti ohitettu.

Nuo tämänkertaiset kuviot oli alkuperäisissä väreissään hiukan... pimpsamaiset. Päätin vaihtaa värit kerralla. Ja teinkin sitten tuon yhden rivin kolmivärisenä niin, että nypyt salmiakkien sisällä tuli harmaiksi... ihan siitä syystä että ne näkyisi hiukan paremmin - tummanharmaalla nuo salmiakit olisi menneet ihan "umpeen". Jälkikäteen hoksasin, että olisinhan voinut oikeasti iloitellakin tuon kanssa laittamalla vaikka keltaiset pallerot... Se olisi ollut kaunis :D

 

26.5.2016 Osa 11

Hihii, toukokuun lopulla ollaan. Madness senkun etenee!

 

2.6.2016 Osa 12

Vau, mennään jo kesäkuun alussa ja koko komeus alkaa näyttämään kuvassa melko piperrykseltä :)

Johtuu siitä, että työ alkaa oikeasti olla aika iso. Tämänkertaisessa osuudessa oli myös melkoisesti virkattavaa... Tämä alkaa tuntua peitolta jo sylissäkin. Noihin keltaisiin kierrevihkon kantoihin ihastuin <3.

 

9.6.2016 Osa 13

Noniin, nyt mennään jo 13. osassa. Työ kasvaa ja kasvaa, ja koukuttaa ja koukuttaa. Pidän suuresti tämän osan muotokielestä, se puhuttaa minu :)

 

16.6.2016 Osa 14

Kevään korvilla pääsin tähän vaiheeseen. Tunnustan, että tämän osan virkkaaminen oli jotenkin tuskaisaa - en oikein löytänyt siitä logiiggaa. Ja kappas, taas muuttui ilme ihan totaalisesti kun tuli uudet värit :D

23.6.2016 Osa 15

Nyt alan ollan ihan hukassa värien kanssa. Periaatteessa pitäisi käyttää vähän kaikkia sävyjä uudelleen, että kokonaisuudesta tulisi tasaisen hallitun värikäs - jos yhtä väriä käyttää vain keskellä, niin se voi näyttää vahingolta. Noh, tässä vaiheessa kerrokset alkaa olla melko pitkiä ja kunkin värin menekki on melkoinen - ja korissa on paljon yksittäisiä tai kaksittaisia keriä. Langan ostamiselta ja/tai värin loppumiselta ei voi välttyä. Melko värikirjo... tekis mieli tehdä toinen vähän hillitymmin :D

 

30.6.2016 Osa 16

Mun oli tarkoitus käyttää enemmän harmaita sävyjä peitossa, mutta jotenkin ne unohtui. No, ei ole vielä liian myöhäistä korjata tilannetta :D

7.7.2016 Osa 17

Apuaa, tämä on jo tokavika osuus, mitäs sitten tämän jälkeen?? Harmaan sekaan keräsin vähän piristeeksi petroolia - mutta hupsis, lankaa menikin reilusti yli kerä per kerros, joten kauppareissun sijaan jatkoin loppuun violetilla. Kaikkeen sitä ihminen taipuukin!!

 

14.7.2016 Osa 18

Tänään on merkityksellinen päivä muutenkin, sillä nyt viimein Mandala Madnessin viimeinenkin osa julkaistiin!! Itse sain peiton valmiiksi käännöstöiden yhteydessä jo 5. huhtikuuta, mutta tänään viimeinkin pääsen shapanjan kilistelyn ja mansikoiden ohella julkaisemaan tämän minuan niin poltelleen projektin viimeisen osan.

Siinä hän nyt sitten retkottaa ryppyisenä kuin vastakuoriutunut perhonen... ja siinä hän nyt sitten venyy täysiin mittoihinsa 170 senttiä ja 2,2 kg. Huh, olipa rutistus!!

Valmis Mandala Madnes

Viimeinkin valmis! Mandala Madnes by Helen Shrimpton, 170 cm, 2,2 kg Drops Merino Extrafine. Monenmonta työtuntia sekä ohjeen kääntämisen ja oikoluvun parissa, että omaa työtä virkaten. Aloitin 16. tammikuuta ja sain valmiiksi 5. huhtikuuta (siksi nämäkin kuvat ovat julkaisuajankohtaan nähden vähän synkeitä, että valoa ei vielä tuohon vuoden aikaan ole paljoa tarjolla). Vähänks nyt tuntuu hyvältä!

En kyllä suosittele kenellekkään 17 värin käyttöä tietämättä yhtään, että minkä verran mitäkin väriä menee. Tietty väri loppui kesken viisi kertaa, joista osalla kertaa odotin niin että pääsen ostoksille ja lopuilla kertaa vaihdoin väriä lennosta - joko toiseen sävyyn tai ihan kokonaan toiseen väriin. Eikä yhtään näy tai haittaa lopputuloksessa. Haaveilisin itsekkin vielä toisen tekemisestä, hiukan hillitymmillä ja harkitummilla väreillä, mutta tunnen itseni, tuskin jaksan tehdä samaa isoa projektia kahdesti.

Peiton koko on ihan loistava, sen alle pystyy kääriytymään isompikin ihminen, riittää siis myös hyvin rakkaalle kylmiin iltoihin (noh, ehkä vähän yllätyin siitä, että tuo merinolanka ei tunnu kovin lämpimältä). Alla kuvassa tyttönen, joka sattui hiukan potemaan juuri peiton valmistumisen aikoihin - kyllä ainakin mieltä piristi köllötellä tämän ihanuuden alla :D

Vielä vaihekuvat lankakorista valmiiseen peittoon saakka - loppujen lopuksi jäljelle jäi miltei korillinen lankoja.

 

 

Mandalatärskyt Lammilla

Eilen oli mahtavaakin mahtavampi tapaaminen Lammilla, Jutta Karvosen valloittavan ihanassa puutarhassa, kun nelisenkymmentä virkkauksesta hurahtanutta ladya kirmasi koukkuineen, tuoleineen ja kahvikuppeineen samaan pihaan. Voi taikkeri sitä puheensorinaa, naurua ja riemua! Uskomatonta miten lämmin kohtaaminen voi olla niin monen entuudestaan tuntemattoman ihmisen välillä. Ihan meinaan vieläkin pakahtua!

Tapaaminen järjestettiin siis Virkkaa Mandalaa ja CAL -projekteja Faceryhmän kesken ja ensisijaisena aiheena oli vasta valmistuneet Mandala Madnessit (toki kaikki mandalattomatkin olivat tervetulleita). Helenin suunnittelema peitto osui ja upposi heti kertaheitolla suomalaisten sieluihin, sydämiin ja virkkuukoukuihin. Vaikka buumeja on ollut aikaisemminkin, kuten afrikankukkaset, valopallot ja tulppaanimatot, niin ehkä tämä hulluus on silti ollut eniten tajunnanräjäyttävä! Peitossa on ihan varmasti jotain uutta opittavaa kelle tahansa pitkäänkin virkkausta harrastaneelle ja kirjallisten ohjeiden lisäksi upeat video-ohjeet antaa loistavasti tukea epäröivälle. Ja niin kaunis vielä!! Siis ihan mahtavan jutun Helen teki, kun lahjoitti mallinsa ilmaiseksi eteenpäin! Ja aivan ihanaa, että saatiin suomentaa ohje niin monen kieliä vieroksuvan ulottuville! On itselläkin ihan voittajafiilis.

Ja kylläpä olikin ihan kylmiä väreitä aiheuttavan mahtavaa katsella kaikkia erilaisia väriyhdistelmiä ja eri lankavalintoja. Sama ohje, mutta niin upean erilaiset lopputulokset.

Ja ihan huippua! Helen itse oli hetken aikaa tulossa tapahtuman kunniavieraaksi, mutta valitettavasti hän kuitenkin estyi muiden kiireiden vuoksi. Hän kuitenkin välitti lämpimät terveiset kaikille ja antoi lahjaksi vielä ennen julkaisemattoman Fox Fires -mandalaohjeen! Voi jestas sentään, että sitä alettiin innolla virkkaamaan, harmi etten hoksannut ottaa ryhmäkuvaa aikaisemmin! Muulle yleisölle ohje julkaistaan maksullisena syyskuun alussa. Olisi ollut ihan superia saada itse Helen mukaan tapahtumaan, mutta ehkä vielä myöhemmin kehitellään jotain kivaa...

Virkkuutärskyillä oli paikalla myös Mervilla ihanine lankoineen, itse olin vaan niin pöllämystyneenä ja ällikällä koko tapahtumasta, etten kyennyt oikein ymmärtämään että mitä lankoja voisin valita niiden lukemattomien ihanuuksien kesken, kun kaikkiakaan ei voi (kai) ostaa. No, ensikerralla sitten, kun on pääkoppa vähemmän kuormitettu :).
Lisäksi saatiin pari tavarapalkintoa arvottavaksi osallistujien kesken. Mervilla lahjotti langat Fox Fires -mandalaan ja Menita Virkkuri 3, ihananvihreän kalalangan ja virkkuukoukun. Arvontamenetelmä oli ohjelmanumero sinällään, kun jokainen paikallaolija nosti vuorollaan lapun pois - jäljellejääneet pääsi palkinnoille. Kutkuttavan jännittävää!! Palkinnot nappasi Päivi Metsola ja Riitta Sydänmaalakka. Onnea voittajille ja suurkiitokset palkinnon lahjoittajille!

Sää antoi pääsääntöisesti parastaan, vaikka välillä saatiin vähän vettäkin. Fox Firesin (eli revontulimandalan), arvonnan, lankamyynnin ja hyvän seuran lisäksi tarjolla oli tuoreista aineksista itse tehtyä tomaattikeittoa ja leipää, kahvia ja tuoretta pullaa. Omnomnom. Tein itse keiton ja oli ihan uskomattoman hienoa kuulla sitä kehuttavan parhaaksi tomaattikeitoksi ikinä!! Kaikki kohdillaan! Ihan kerrassaan upea päivä kyllä oli!! Olisiko tässä perinne? Ainakin ekan kerran perusteella sille olisi sekä tarvetta että haluja! Kiitos Jutalle upeista puitteista ja kaikille paikallaolleille mahtavasta hengestä!

 

Kiitos kaikille asianosaisille tästä mandalamadnessmatkasta! 

 

Back to blog

Leave a comment

Please note, comments need to be approved before they are published.