Riimu - heppakuvioiset islantilaisneuleet koko perheelle
Share
Hullaannuttavat islantilaisneuleet
Johanna Vaurio-Teräväisellä on monia taitoja ja kykyjä. Yksi niistä on neulominen ja neulomalla luominen. Hän onkin neulonut useita malleja sekä valmiista ohjeista, että omien kykyjensä paljastuttua myös itse luomalla. Kun omia malleja oli kertynyt useita, ja Gimsteinn mekko sai suuren suosion islantilaisneuleiden facebookryhmässä ja häneltä pyydettiin siitä ohjetta. Gimsteinn julkaistiin helmikuussa ja nyt onkin tulossa ulos Riimu -paitaohjeet sekä aikuisille, että lapsille. Ja putkessa on monta ohjetta lisää ja ompa puhuttu jo kirjastakin. Tämä hulluus vie mennessään!

Ihana vaate ulkoiluun
Hevoset kuuluvat islannin miljööseen kuin piste i:n päälle. Ja koska Johanna rakastaa hevosia, ovat ne luontainen aihe hänen neuleisiinsa. Ja kukapa ei hevosia rakastaisi! Riimuneule on helppo neulottava. Siinä ei ole liian paljoa värejä kerrallaan, joten vähemmän neulonutkin selviää ohjeen kanssa helposti.
Riimu neule, sekä aikuisten, että lasten koot, ovat tyköistuvia ja sopivat ulkoiluun sellaisenaan, mutta niiden päälle on helppo pukea myös takki. Islantilaisvilla pitää kyllä kylmyyden, kosteuden ja tuulen loitolla, joten suomen lauhoilla talvikeleillä ja viileillä kesäsäillä se riittää yleensä sellaisenaan. Näppärä paita monenlaiseen ulkoiluun.
Kuka valitsee minkäkinlaiset värit? Muutamalla sointuvalla sävyllä pääset hurmaavaan lopputulokseen. Kirmaako paidallasi vaaleammat vai tummemmat hevoset?

Tuulen ja kosteuden pitävä islantilaisvilla
Islantilaislampaiden villa on sekä lämmin, että tuulen ja kosteuden pitävä. Siitä tehdyt vaatteet sopivatkin hyvin myös ulkoiluun.
Lisäksi se on todella kiitollista neuloa; neule kuin neule asettuu yleensä prikulleen oikeanlaiseksi ja kirjoneuleen langanjuoksut tasoittuvat neuleen viimeistelyssä. Islantilaisvilla sopii siis erinomaisesti myös aloittelijan materiaaliksi.
Islantilaislampaat ovat aina olleet tuulen, kylmyyden ja kosteuden armoilla, joten niiden turkki on kehittynyt pitämään ne lämpimänä ja kuivana. Silti kuumemmallakaan kelillä niiden turkki ei hiosta.


Kuvat Johanna Vaurio-Teräväinen
Related Posts
-

HELMI2025 – Kotimaisen neule- ja virkkaussuunnittelun kunnianosoitus
-

10 konkreettista tapaa päästä alkuun ohjeenkirjoituksessa
-

Arteenin iltavuoro – rento käsityöilta Vaajakoskella
-

Helmi 2025 – kuinka kaikki sai alkunsa
Helmi sai alkunsa yksinkertaisesta oivalluksesta: miksei neule- ja virkkaussuunnittelijoille ole omaa tunnustusta – omaa Jussia, Oskaria tai Venlaa? Suomesta löytyy valtavasti luovia, taitavia tekijöitä, joiden työ inspiroi ja ilahduttaa, mutta jää usein näkymättömäksi.
Helmi on kunnianosoitus näille tekijöille ja heidän malleilleen – niille, jotka ovat vuoden aikana koskettaneet, innostaneet tai tuoneet hyvää mieltä yhteisölle. Se syntyi rakkaudesta käsityöhön ja halusta nostaa esiin suomalaista luovuutta, yhteisöllisyyttä ja tekemisen iloa.
Vuoden 2025 Helmi on ensimmäinen laatuaan, mutta toivottavasti vasta alku perinteelle, joka kasvaa merkitykseltään vuosi vuodelta.
-

Neulomisen ja virkkaamisen hyötyjä
Käsitöiden parissa voit kesittyä paremmin, rentoutua ja vähentää stressiä tai haastaa itseäsi ja kehittää sekä aivotoimintaa, että ajatus- ja tunnemaailmaasi. Valitse vain oikeanlainen käsityö kuhunkin tilanteeseen.
-

Käsityömestari
-

Jäätelöprinsessa KAL
Jäätelöprinsessa KAL on täällä! Tämä ihastuttava yhteisneulontaprojekti sisältää kuusi suloista jäätelöaiheista neulottua palaa (viisi neliötä ja yksi puolikas), sekä reunuksen. Neliöt ovat harmonisen symmetrisiä ja niissä on erilaisia pintaneuloksia tuomassa ilmettä ja struktuuria.
-

Mitä tarkoittaa KAL tai CAL?
Tässä kattavassa tietopaketissa kerrotaan mitä CAL- ja KAL-termit oikein tarkoittavat. CAL (Crochet A Long) vapaasti suomennettuna yhteisvirkkaus ja KAL (Knit A Long) yhteisneulonta. Avaamme näiden lisäksi hiukan muitakin yleisiä lyhenteitä ja niiden tarkoituksia, sekä sitä mitä ne eivät tarkoita.
Lue lisää CALeista ja KALeista! -

Onko pingotus vaivan väärti?
-

Neuleiden ja virkkausten pesu ja viimeistely: Miksi se on tärkeää
Selvitä materiaalin käyttäytyminen pesussa mallitilkulla ennen neuleen tai virkkauksen aloitusta. Näin vältät yllätykset lopputuloksessa.
-

Arteenin menetelmä Vol2 - puolipyöreän huivin aloitus niskasta keskeltä
-

Hattaraprinsessa
-

Duetto - inspiroiva neulepinta
Duetto - inspiroiva neulepinta: kaksi lankaa, kaksi puikkokokoa, kaksi silmukkaa (oikea ja nurja), kaksi neulontasuuntaa (puikon eri päistä oikean ja nurjan puolen lisäksi). Ja kaksi täysin erilaista puolta!! Kokeile ja innostu!
-

Karviainen, Arteenin uniikki korusarja
Karviainen - hohtavasta pellavalangasta neulottu uniikki korusarja.
-

Saara Hopea
-

Helmililja - uusi ihana neulemekkomalli
-

Gimsteinn
Johanna Vaurio-Teräväisen suunnittelema huippusuosittu Gimsteinn -islantilaisneulemekko!
-

Lá Breá neulehuivi - mielikuvamatka viehättävään Irlantiin
-

Virkkaussanastoa, termejä ja lyhenteitä
Virkkausterminologia on varsinainen terminologian villilänsi, ei pelkästään suomenkielellä, vaan millä tahansa kielellä. Virkkaajan US-Suomi -taulukosta löytyy useimmat termit sekä US-Englanniksi, että suomeksi.
-

Arteenin menetelmä - uusi tapa aloittaa neulehuivi keskeltä niskasta
Arteenin menetelmä on hyvin yksinkertainen ja nerokas tapa aloittaa neulehuivi keskeltä niskasta. Jälkikäteen ei oikeastaan voi edes huomata kuinka huivi on aloitettu. Tällä kuvallisella ohjeella ja videolla onnistut varmasti!
-

Arteeni värityskuva
-

Arteenin uusi sivusto ja verkkokauppa
Tervetuloa Arteenin uudistuneelle nettisvulle ja verkkokauppaan! Uudistuksen myötä uudistan muutakin toimintaa ja voitkin esittää myös omat toiveesi sisällöksi.
-

Kuulakka - neuleponcho
Kuulakka neuleponchon ohjeella teet itsellesi kauniin ja ihanan monikäyttöisen vaatteen, joka suojaa hartiasi, kaulasi ja jopa pääsi ja korvasi kylmältä.
-

Elämä on runo -kirjoneulepeitto
Elämä on runo on Sari Ojalehdon Novitan 90-vuotis lahjaksi suunnittelema kirjoneulepeitto, mikä toteutettiin 2018 yhteisneulontaprojektina. Katso Johanna Vaurio-Teräväisen ottamat huikeat kuvat ja ihastu!
-

Elämä on runo - taustajoukot
Eipä ole hienompaa kuin hyvä tiimi työskentelemässä samaan tavoitteeseen! Novitalle suunnittelemani KAL -projektin teko ei olisi sujunut yksin. En mitenkään olisi pystynyt tähän kaikkeen yksin! Mukana on ollut useita henkilöitä, joille olen loputtomasti kiitollinen! Kaikki osallistuneet ansaitsevat isot kiitokset!
-

Elämä on runo KAL -Värit
Inspiraatiota Elämä on runo -peiton värivalintoihin!
-

Välimäki Kappa
Veera Välimäen Kappa -neulemalli raidallisena ohuesta merinolangasta neulottuna.
-

Tundra -huivi
Tundra -neulehuivin ilmainen neuleohje. Lanka Drops Alpaca Silk Brushed.
-

Wendy mat
Grace Fearonin Wendy -maton virkkaus- ja värjäysprosessit.
-

Kesää kohti mennään - Mandalaliivi
Jaana-siskon virkkaaman mandalaliivin inspiroima kesäinen mandalaliivi talven keskellä.
-

Frida's Flower Blanket
Frida's Flower Blanket by Jane Crowfoot Menita Cotton Dream langasta virkattuna. Reunus omasta päästä, sekä linkki reunuksen palleroihin.
-

Seaside Winter Blanket CAL
Seaside Winter Blanket CAL by Zelna Olivier / Zooty Owl - Sarin virkkaamana, lanka Drops Sahfran. Linkit myös yksittäisiin ohjeisiin.
-

Simppeli virkattu väliruutu (ohje)
ilmaisohje yksinkertaiseen Cheerful Echinacean kokoiseen virkattuun ruutuun. Ruutu on monikäyttöinen aina tiskiluutuista virkattuihin peittoihin tai vaatteisiin saakka, koko on helposti skaalattavissa tarpeen mukaan.
-

Cheerful Echinacea - Riemuisa punahattu
Cheerful Echinacea - Riemuisa Punahattu - virkattu ruutu. Kuvalliset ohjeet ilmaiseksi juuri sinun käyttöösi! Osa Friends Around the World CAL -projektia. Mihin sinä voisit käyttää tätä ohjetta?
-

MANDALA MADNESS
Mandala Madness CAL virkkausmatka sisältäen kaikki 18 osaa vaiheittain, sekä valmiiden peittojen kokoontumisen. Inspiroivat vaihekuvat!



































6 kommenttia
Hei Marjo, Se oli ennen myös Arteenin verkkokaupassa, mutta nyt vain Johannan omasta kaupasta: https://johannavau.fi/products/riimu-aikuisten-koot
Mistä saisin tuon hevosen neuleohjeet?
Hei Lissu! Ohje löytyy tätä nykyä Johannan omasta verkkokaupasta ja Ravelrystä. Tässä linkki hänen verkkokauppaansa: https://johannavau.fi/products/riimu-aikuisten-koot. Vähän kun etsii, niin löytää myös lasten koot!
Neuleiloa toivottaa
Sari
Hei, ihana hevosneule. Saako ohjeen ostaa ja mistä? T. Lissu
Kiitos huomiosta Arja, korjasin linkit ja nyt ne toimivat taas. Kaikki myytävät tuotteet löytyvät myös suoraan Kauppa -osiosta sivun yläreunasta :). Neulontailoa!